Miten ja miksi aloitin sijoittamisen?

Lot of coins
Mulla on ollut jostain 15-vuotiaasta lähtien sellainen uskomus, että pelkällä työnteolla ei voi rikastua ja pitää sijoittaa tullakseen rikkaaksi. En tiedä mistä olen alunperin tämän uskomuksen kehitellyt, mutta on siinä jotain perää ollut.

 

Olin ollut jo pitkään kiinnostunut sijoittamisesta, mutta se oli kuulostanut todella monimutkaiselta ja vaikealta asialta. Lykkäsin asiaa monia vuosia, kunnes keväällä 2017 päätin ottaa selvää sijoittamisesta ja lainasin kirjastosta muutaman kirjan. Kirjoja lukiessa tuntui, että tietoa oli todella paljon ja mulla oli vähän turhautunut olo, että miten tulen ikinä oppimaan tämän kaiken.

Jatkoin kuitenkin kirjojen jälkeen etsimään tietoa netistä monesta eri paikasta, koska kiinnostusta ja innostusta aiheeseen riitti. Osaamiseni karttui ja ajattelin muutaman kuukauden opiskelun jälkeen, että nyt sijoitan 50e johonkin ja katson mitä sijoitukselle tapahtuu. Avasin tilin ensin Nordnetiin ja tein ensimmäisen sijoitukseni ostamalla Nordnetin Superrahastoa.

 

Mikä ihmeen superrahasto?

Superrahasto Suomi on markkinoiden ensimmäinen täysin kuluton indeksirahasto Suomessa. Rahasto seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä, ja sijoittaa osingot uudelleen kasvuosuuksien tavoin.

 

Jos et ymmärrä ylläolevaa lainausta ollenkaan, niin ei hätää, tulet ymmärtämään vaikeat sanat pikkuhiljaa. Superrahasto sisältää siis 25:n yhtiön osakkeita ja rahastossa ei ole minkäänlaisia kuluja, eli kun ostat rahasto-osuutta niin et maksa mitään ylimääräistä, kuten monissa muissa rahastoissa. Nordnetissä myös sijoitusten säilytys on ilmaista.

 

Olin nyt siis sijoittanut 50e rahastoon ja tarkkailin parin viikon ajan mitä tapahtuu. No, ei tapahtunut mitään mullistavaa ja tajusin myös, ettei tämä ole niin vaikeaa tai pelottavaa. Päätin ekan sijoituksen jälkeen, että alan laittamaan joka kuukausi 50-100e tähän rahastoon. Nyt siellä on jo kiva summa. Tärkeintä on aloittaa sijoittamaan aikaisin elämässä edes pienellä summalla. (Lue tästä tarkemmin miksi). Laita vaikka 20e/kk nyt, ja heti kun tulot kasvavat tai saat menoja karsittua niin nosta summa 50e/kk.

Ja siirrä se sijoitettava/säästettävä raha ensimmäisenä asiana, kun palkka tulee tilille! Jopa ennen kuin maksat yhtäkään laskua. Ei niin, että kulutat ensin palkan ja kuun lopussa mietit, että ei ole yhtään rahaa laittaa sivuun.

 

Jos mietit nyt sijoittamisen aloittamista, niin rahastoista on turvallista ja helppoa aloittaa. Rahastojen kurssit eivät heilu niin paljon kun osakkeiden, eli rahastoissa on paljon pienempi riski menettää rahojaan. Itse halusin myös alkaa ostamaan osakkeita, kun olin jo päässyt sijoittamisen makuun. Osakkeista voi saada usein isompia tuottoja kuin rahastoista, mutta osakkeita ostaessa täytyy ottaa enemmän asioista selvää, ennen kuin laittaa rahansa tiettyyn osakkeeseen.

Olin sijoittanut tässä vaiheessa alle puoli vuotta, kun ostin lokakuussa 2017 ensimmäiset osakkeeni ja ne olivat Nokian osakkeita. Sen jälkeen ostin marraskuussa kahden kanadalaisen lääkekannabisyhtiön osakkeita. Kaikki sijoitukseni ovat tällä hetkellä plussalla. (Tilanne 30.4.2018: Superrahasto Suomi +7,40%, Nokia +11,94%, AbCann Global +42,27% ja Aurora Cannabis +24,00%). Kiinnostuin myös kryptovaluutoista ja ostin niitäkin loppuvuodesta, mutta en suosittele niiden ostamista ilman jonkinlaista tietoa sijoittamisesta ja kryptovaluutoista.

Jos sua kiinnostaa aloittaa nyt sijoittamaan, niin suosittelen lukemaan alkuun aiheesta pari kirjaa ja etsimään netistä tietoa. Jos haluat säästää aikaa, niin lue e-kirjani Oikotie sijoittamiseen, jossa kerron tärkeimmät sijoittamisen perusteet. Kun ymmärrät perusasiat sijoittamisesta, niin voit rohkeasti aloittaa sijoittamaan pienillä summilla. Itse olen eniten oppinut matkan varrella samalla sijoittaen ja etsien jatkuvasti uutta tietoa.

Tästä pääset rekisteröitymään Nordnetiin ja tarvitset vain verkkopankkitunnukset.

 

Katso myös nämä hyödylliset postaukset:
>> Näin avaat tilin Nordnettiin <<
>> Milloin kannattaa alkaa sijoittamaan? <<

 

*Teksti sisältää affiliate-markkinointia*

Related Post

2 Replies to “Miten ja miksi aloitin sijoittamisen?

  1. Moi, tämä on ensimmäinen postaus jonka blogistasi luin! Aihe on kiinnostava, mutta teksti jätti roikkumaan… Ymmärsin, että olet vasta-alkaja sijoittamaan ja olisikin ollut motivoivaa kuulla, minkä verran olet saanut voittoja säästöjen lisäksi :) Ehkä myös nordnetin tai rahaston kattavampi esittely olisi saanut lukijan klikkaamaan linkkiä ja yhteenveto lopussa ja muistuttelisi hyödyistä. Tästä postauksesta jäi olo, että se ylittää juuri tuon ihanteellisen SEO-rajan ja yrität saada lukijat klikkaamaan linkkiä mahdollisimman vähällä vaivalla. Muuten teksti oli helppolukuista ja ymmärrettävissä! Tsemppiä kirjoitteluun :)

    1. Moi Anna, kiitos rakentavasta palautteesta!
      Voisin kirjoittaa vähän lisätietoja noista sijoituksista, että paljon niissä on tällä hetkellä voittoa :) Tykkään itse lukea lyhyitä blogipostauksia, jonka vuoksi kirjoitan tähän blogiin mielellään lyhyitä ja ytimekkäitä postauksia. Hyvä siis, että teksti oli helppolukuista! Nordnetistä teen myöhemmin kattavamman esittelyn, niin en halunnut tässä avata sen käyttöä yksityiskohtaisemmin. Kiitos tsempeistä ja toivottavasti jatkat blogin lukemista :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *